| I Pohjolan Voima I | |||||||
| Kollaja-hanke > Uutisarkisto > Uutinen |
|||||||
Kutsu Kollaja-YVA:n seurantaryhmäänPohjolan Voima on päättänyt käynnistää ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA), joka koskee Pudasjärvelle suunniteltua Kollaja-hanketta. Hankkeeseen kuuluu Kollajan tekojärvi ja Kollajan voimalaitos. Hankkeen vaikutusalueelle tai sen tuntumaan sijoittuu kolme Natura-aluetta sekä maiseman- ja harjujensuojelualueita. Vaikutusalueella sijaitsevan luonnonuoman varrella on useita satoja pysyvästi asuttuja tai vapaa-ajan asuntoja. Luonnonuoma on suojeltu koskiensuojelulailla. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä on tarkoitus kehittää 1980-luvulla laadittua suunnitelmaa niin, että haitalliset vaikutukset jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Suunnittelu kohdistuu ainakin tekojärven laajuuteen, rakenteiden sijoittamiseen, vedenkorkeuksiin sekä luonnonuoman juoksutuksiin ja muihin järjestelyihin. Tutkittavaksi tulee myös pelkkä tekojärvi ilman voimalaitosta. YVA-menettelyssä ei oteta kantaa hankkeen toteuttamiseen eikä sitä koskevia päätöksiä tehdä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaan YVA-menettelyn tarkoituksena on edistää ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia. YVA:ssa olennaista on avoimuus ja mahdollisimman toimiva vuorovaikutus eri asianosaistahojen kesken. Laajassa hankkeessa osallistuminen on tarpeen järjestää monitasoisesti. Ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy, kun Pohjolan Voima jättää arviointiohjelman Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle, joka toimii YVA-yhteysviranomaisena. Alustava arviointiohjelma on suunniteltu jätettäväksi lokakuun alussa 2007. Kutsumme jakelussa sanotut tahot YVA-seurantaryhmään, jonka tarkoituksena on varmistaa tarvittavien selvitysten asianmukaisuus ja riittävyys sekä kansalaisten osallistumismahdollisuus. Käsityksemme ja kokemuksemme mukaan seurantaryhmän asema on ympäristövaikutusten arvioinnin laadun kannalta keskeinen. Ryhmä kokoontuisi vuoden 2008 loppuun mennessä arviolta 5-6 kertaa. Ryhmää voidaan tarvittaessa myöhemmin täydentää. Kollaja on merkittävä maakunnallinen hanke, jonka YVA-menettelyä on esitetty Pohjois-Pohjanmaan energiastrategiassa. Sen vuoksi esitämme, että Pohjois-Pohjanmaan Liitto nimeäisi seurantaryhmään kolme edustajaa, joista yhden toivotaan edustavan Pohjois-Pohjanmaan energiastrategian seurantaryhmää. Pudasjärven kaupungin toivomme nimeävän kaksi edustajaa. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus nimennee YVA-yhteysviranomaisen lisäksi ryhmään yhden jäsenen. YVA-seurantaryhmän puheenjohtajuutta esitämme Pohjois-Pohjanmaan Liitolle ja varapuheenjohtajuutta Pudasjärven kaupungille. Seurantaryhmän ensimmäinen kokous pidetään 24.10.2007 klo 10 Pudasjärvellä. Kokouksessa esitellään hanke ja hankkeesta vastaava sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely ja käsitellään alustavaa arviointiohjelmaa. Aineiston toimittamista varten pyydämme ilmoittamaan edustajanne Leila Kitinojalle, puhelin 5508 6611 tai sähköposti leila.kitinoja@pvo.fi, viimeistään 12.10.2007. Lisätietoja asiasta antavat johtava asiantuntija Jorma Autio, p. 050-3038 660, sähköposti jorma.autio@pvo.fi sekä toimitusjohtaja Birger Ylisaukko-oja, p. 050-3133 403, sähköposti birger.ylisaukko-oja@pvo.fi. Kollaja-aineistoon voi tutustua myös nettiosoitteessa www.pohjolanvoima.fi > hankkeet.
JAKELU Sivu päivitetty 21.8.2007
|
UUTISIA23.1.2012 26.4.2011 8.4.2011
|
||||||