I Pohjolan Voima I
 

Kollaja-hanke > YVA > Keskustelua YVA-selostuksesta

   
 

Keskustelua Kollaja-hankkeen YVA-selostuksesta

Kollaja-hankkeen arviointiselostus on ollut nähtävillä 22.5. – 21.8.2009 välisen ajan. Tämän ajan kuluessa ovat lukuisat kunnat, muut viranomaistahot, yhdistykset, oppilaitokset ja yksityiset kansalaiset lähettäneet mielipiteensä ja lausuntonsa yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle. Ympäristökeskus antaa oman, yhteysviranomaisen lausunnon lokakuun lopulla.

Seuraavassa hankkeesta vastaava ja ympäristövaikutusten arvioinnin tekijät kommentoivat osaa lausunnoissa ja mielipiteissä esiintyneistä asioista.

1. Hydrologia - tulvat
2. Kanavat ja muu rakentaminen
3. Luonto - Natura
4. Vesiympäristö - kalastus
5. Maankäyttö ja maisema
6. Ihminen ja yhteiskunta
7. Ilmasto, päästöt, energia
8. Virkistys

 
Sivu päivitetty 6.10.2009

 

 

Etusivu
Hankkeen sijaintikartta
Perustietoja
Suunnitelma
Kysymyksiä ja vastauksia
Kollaja-YVA
YVA-menettely ja arviointiohjelma
YVA seurantaryhmä
YVA-selostus
Valokuvia
Natura


UUTISIA

23.1.2012
Kollajan Natura-selvityksiä on vielä täydennettävä

26.4.2011
Venkaan Natura-arvio valmistui

8.4.2011
Kollaja helpottaisi Pudasjärven tulvia

Uutisarkisto